Puolakan talomuseo

Puolakan talomuseon historiaa

Puolakan talomuseo sijaitsee vanhassa Kymijoen kulttuurimaisemassa Kouvolan Mäkikylässä. Alueella on vahva historia, onhan talomuseolta näkyvä Kymijoki ollut Venäjän ja Ruotsin raja. Puolakan talomuseo esittelee talonpoikaisasumista 1900-luvun alussa. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Talossa asuttiin vielä vuonna 1957. Puolakan talomuseolla voit aistia, kuinka ennen vanhaan asuttiin maaseudulla.

Talon rakennukset ovat aikanaan muodostaneet lähes umpipihan. Piharakennuksiin kuului kaksi aittaa, miesten ja naisten aitat, jotka ovat peräisin 1800-luvun alusta. Muut nykyiset piharakennukset, liiteri, ajo-kaluvaja ja talli ovat myöhemmin rakennettuja. Sikala, navetta ja halkokatos on aikaisemmin purettu, samoin kauempana sijainneet riihi ja sauna.

Talon viimeiset asukkaat olivat neljä naimatonta sisarta, joista viimeinen asukas, Otto Puolakka kuoli 1957. Museoksi tila ostettiin vuonna 1962. Puolakan miehet olivat tunnettuja puusepän- ja hevosenhoidontaidoistaan. Sisarukset noudattivat lähes täydellistä omavaraisuutta valmistaen edelleen itselleen ja muillekin kyläläisille puuastioita, tuoleja, rekiä ja tarvekaluja. Otto ja hänen sisaruksensa vastustivat kaikkea kehitystä ja sen vuoksi talo on säilynyt liki viime vuosisadan asussa.

Puolakan talomuseon yhteystiedot

Puolakan talomuseo

Museonmutka 31
45100 Kouvola

Lisätiedot ja yhteydenotot

Kansanoopperakuoro ry
Jouni Sjöblom 040 5530336
jouni.sjoblom@pp.inet.fi